Ehhhe ehhehee ajattelin tänään. Virustorjuntaa tarjottiin nyt kuudella kympillä eli kympillä oltiin tultu alas. Uuteen koneeseen sen olisi toki saannut neljällä kympillä, mitta tähän etuun ei olisi mahdollisuuksia. Siis suostuin. Saattoi olla virhe. Virusturvaohjelmilla on ollut takkuuntua toisiinsa, jos niitä on useita.Tästäkin on kokemusta.
Virusturvan uusiminen olikin odotettua hankalampi projekti. Ohjeet olivat täysin puutteelliset, ylipäätään ihmettelin miten homma lopulta onnistui. Oli järki ja kielitaito äärirajoilla. Ja lopulta tuuri taisi ratkaista ongelmatilanteet. Melkein kaksi tuntia meni häkkyröintiin ja seuraava virusturva on suomalainen. Tuo mokoma vielä ilmoitti veloittavansa automaattisesti seuraavan päivityksen. Erikseen piti kirjautua sivulle, jossa tämä automatiikan sai pois päältä.
---
Ilmastosopimuksen tavoitteet ovat niin kovat, että en millään usko niiden toteutuvan. Fossiilisista pitäisi käytännössä luopua vuoteen 2050 mennessä. Se, että yritetään yhdessä on nyt parasta, mitä ajassamme voi tarjota.
---
Budjettia väännetään kovasti. Hallituksen leikkauksista rutistaan. Tosiasiassa velkaa otetaan enemmän kuin tänä vuonna. Siitä pitäisi olla pettynyt, sillä ei tämä suunta voi jatkua. Mikä siinä on, että veroja ei voi suurituloisilta maltillisesti korottaa? Veroaste on muutenkin paljon matalampi nyt kuin parikymmentä vuotta sitten.
Sekin on jotenkin kummallista ja jopa pelottavaa, että A:n lyhyestä matematiikasta kirjoittanut henkilö on valtion merkittävin päättäjä talouden alueella. Ei matematiikan osaaminen välttämättä fiksuudesta kerro, eikä ainakaan heikoin mahdollinen arvosana. 84% prosenttia kirjoittaa lyhyen paremmin ja pitkän matikan kirjoittajat päälle. Pohjakympissä ollaan osaajien joukossa. Ehkä pelättiin, että hän olisi NATO-intoilijana vielä suurempi riski ulkoministerinä. Loistava esiintymistaito eri kielillä olisi toki ollut hyvää pr:ää Suomelle. Soini sai valita ensin muutaman kymmenyksen vaalikannatuksen perusteella. Hän valitsi näin. Ei siis ihme, jos lukuja vähän väärin omasta päästä ilmoitellaan. Olisiko sittenkin ollut parempi, että olisi ollut hymyilemässä Euroopassa kahdeksalla kielellä. Stubb ei kuitenkaan ole suurin ongelma. Ay-puoli onnistui jarruttamaan kehitysloikat. Ja se vielä tulee kalliiksi.
---
Päivä ollut laukkaa aamusta iltaan tänään. Liikaa voimiini nähden. Huomenna pitää levätä.
maanantai 14. joulukuuta 2015
sunnuntai 13. joulukuuta 2015
Kunnianhimoinen ilmastosopimus
Aina vaan on ääni poissa. Kohta on viikko odoteltu. Varovasti olen ottanut viikonlopun. Selvästikin alkuviikon ryysääminen vaati veronsa. Sitä pitäisi osata ottaa asiat kevyellä kaasulla ja ennakoiden. Paljon on siinä vielä opettelemista.
Linuxilla tätä kirjoitan. En ole vielä antanut periksi amerikkalaiselle viruksentorjuntaohjelmalle, joka pyytää aivan liian paljon puolinäennäisestä palvelusta. En tiedä johtaako kapinani mihinkään, mutta saattaisihan sieltä tulla parempi tarjous. Toisaalta tällaisen yksinkertaisen koneen ja käyttöjärjestelmän käyttäminen on kuin pieni paasto. On mukava palata olennaiseen. Tällä pystyy tekemään välttämättömät jutut oikein mukavasti. Ja itse asiassa, jos kirjoittamista miettii, niin koneellisen avun tarve pitäisi olla peruskoulun käyneelle täysin ylimääräistä hienostelua. Tietenkin verkossa julkaiseminen vaatii jonkinlaista koneellista apua. 105 euroa maksoin tästä koneesta ja käyttöjärjestelmästä yhteensä. Amerikkailaiset haluaisivat 70 pelkästä virustorjunnasta. Ei käy!
---
Pariisin ilmastosopimus on saanut kiitosta ympäri maailmaa. Ilmaston lämpenemisrajaksi on määritelty 1,5 astetta eli erittäin tiukalla linjalla ollaan. "Ilmastorikolliset", kuten USA, Kiina ja Venäjä on saatu mukaan, mikä on omiaan herättämään toiveita. Sulka tulee jälleen Obaman hattuun. Ranskankin osuutta on kehuttu. Suomelle tämä on taloudellinenkin mahdollisuus. Uutta teknologiaa tarvitaan siistimään ympäristöä. Ylipäätään tällainen sopimus ei olisi ollut mahdollinen vielä muutama vuosi sitten. Viholliskuvat ovat menneet viime vuosina uusiksi pahan kerran. Useat tekijät ovat johtaneet sen ymmärtämiseen, että ilmaston suhteen on kiire. Kriisitietoisuudesta on tullut totta. Toivottavasti kansainvälinen yhteisö pystyy jatkossa yhtä jämäköihin toimiin myös muissa asioissa.
---
Mourinholla on mennyt tosi huonosti alkukausi. Pataan on tullut. Tämä lievästi sanoen ylimielinen valmentaja aiheuttaa monissa puistatusta, monissa ihastusta, monissa molempia. Viihdearvoa hänessä ainakin on kuten Donald Trumpissa. Oman alansa huippuja, värikkäitä persoonia ja epäonnistuessaan vahingonilon kohteita molemmat. Ehkä sana ylimielinen sopii Mourinhoon vielä paremmin kuin Trumpiin. Trump on jotenkin sympaattisen vilpitön möläyttelijä. Maanantaina Chelsea pelaa Leicesteriä vastaan. Joukkueet ovat pelanneet alkukauden vastoin odotuksia. Jos Mourinho häviää maanantainakin, hevosetkin nauravat hänelle.

Mikä hitti!
"You Raise Me Up" on vuosisatamme merkittävimpiä hittejä. Siitä on tehty yli tuhat versiota. Kyseisen laulun teho on suorastaan yliluonnollinen, ovatpa gospel-kuorotkin sitä esittäneet. Itse asiassa taisi olla niin, että ensimmäinen julkinen esitys oli tekijänsä äidin hautajaisissa pienessä kappelissa. Pappi oli soittanut parin viikon päästä ja kysynyt voisiko laulaja tulla esittämään tätä useamminkin hautajaisiin. Tilaisuudessa soitettu versio oli tullut nauhalta. Itse asiassa se oli miten vielä julkaisemattomalta demolta, jolla lauloi Johnny Logan. Tämän "irlantilaishitin" tausta on kuitenkin yllättäen muualla. Säveltäjä on norjalainen ja sanoittaja britti. Logan ei sittemmin päässyt levyttämään kappaletta, koska hän oli leimautunut liian euroviisumieheksi. Joka tapauksessa noin viidentoista vuoden aikana tehdyt tallennukset kertovat poikkeuksellisesta kappaleesta. Se puhuttelee eri elämäntilanteissa ja erilaisia ihmisiä. You voidaan käsittää eri tavoin, jolloin syntyy yleinen sinä-minä-suhde. Tätähän filosofit, erityisesti Martin Buber ovat pohtineet. Se on kenties ihmiselämän psykologian tärkein asetelma, jonka ympärillä pyörivät ilo, kaipuu, pelko ja suru. Tähän ytimeen kyseinen biisi tuntuu osuneen erityisellä tavalla. Laura Voutilainen tuli aikanaan julkisuuteen laululla Kyynelvirta. SiihenYRMU, osuu täydellisesti.
Ääni on pois edelleen. Muuten olo oli aika hyvä.

lauantai 12. joulukuuta 2015
Poliisiasiaa ja leikki leikkinä
9 vuotta tuli vankeutta 15-vuotiaalle kaverinsa surmaamisesta. Ensikertalaisena ja alentuneesti syyntakeisena todellinen istumisaika toki on jotakin aivan muuta. Ehtii siinäkin aika käydä pitkäksi. Toivottavasti vankila paitsi sovittaa teon myös parantaa murhaajan. Voi olla liikaa toivottu, koska harvat uskovat vankilan parantavaan voimaan.
Poliisille tämä oli voitto, ei tullut uutta Ulvilaa kun asiat hoidettiin tarkasti. Poliisille on viime aikoina tullut paljon sulkia hattuun. Aarnio-tapaus kertoo myönteistä poliisin moraalista loppuviimeksi. Toivottavasti näyttö vain riittää. Terroristien nappaaminen sai kansainvälistä julkisuutta eikä suomalainen poliisi sorru ylilyönteihin.
Poliisien määrää aiotaan Pohjanmaan poliisilaitoksilla pienentää jälleen useita kymmeniä. Tälläkin hetkellä paiskitaan töitä selkänahasta. Mistään ei ole kiva säästää, mutta turvallisuudentunne on yksilön ja toimivan yhteiskunnan tärkeimpiä elementtejä. Kuten täällä blogissa useinkin ilmi tulee, seuraan läntisten naapurimaidemm asioita. Samanlaisista asioista usein räkytään kaikissa maissa. Tietenkin joku turvapaikanhakijakysymys on yhteinen murhe, mutta ihmettelen myös tiettyjä asioita. Upporikkaalla Norjalla luulisi olevan varaa poliiseihin, mutta sielläkin vyötä kiristetään koko ajan. Siellä tuntuu puoli vuonovaltiota olevan pahimmillan parin poliisipartion varassa.
---
Ääni on ollut tänään poissa, mutta muuten vointi oli aika kohtuullinen. Olen ajanut formulaa. Rankkaukseni on noin 18000/60000. Ajattelin alunperin ajaa kunnes ranking on alle kymppitonnin. Se taitaa kuitenkin olla liian kova tavoite, enkä tiedä onko tuollaisessa tavoitteessa muuta kuin viihdearvoa ja tuhansia epäonnistumisia ja turhautumisia.
Pohdin samalla ajankäytön järkevyyttä eli pystynkö tekemään hyvällä omallatunnolla jotakin täysin turhaa. Ja toisaalta, onko se sittenkään aivan turhaa. Pelaamista voi käyttää vaikkapa tehokkaana kivunlievityksenä. Tästäkin on kokemusta. Eri puolia saisi kaivettua esiin lukemattomia. Olennaista on kaiketi se, että haitat eivät nouse merkittäviksi. Jos pelaaminen estää oikeasti tärkeiden asioiden toteuttamista, silloin ollan arveluttavalla tiellä. Eli leikki leikkinä.

perjantai 11. joulukuuta 2015
Ääni katosi
Nyt sitten oli se hankala päivä. Eilen taisin saada vähän kylmää istuessani kylmässä hallissa, mikä oli omiaan kutsumaan flunssan puoleensa. Ääni katosi kokonaan ja päänsärkyä riitti. Unisuuttakin oli aivan tarpeeksi. Oirekuvan perusteella tauti muistuttaa kovasti toista flunssatapausta perheessä.
Kansainväliseksi uutiseksi nousi kahden ISIS-taistelijan löytyminen Suomen turvapaikan hakijoiden joukosta. Yhteentoista murhaan ovat nämä rosvot tällä tietoa syyllistyneet. Elinkautisvankeus suomalaisessa vankilassa tuntuu julmille videoteloittajille aivan liian mukavalta vaihtoehdolta.
Pariisin ilmastokokouksessa on runnottu sopimusta kasaan ja tätä kirjoitettaessa lopputulosta odotetaan. Varsinkin Kiinassa alkaa loppua hengitysilma nykysysteemein. Kiinan nopeasti kasvavassa taloudessa tarvitaan paljon energiaa. 75 % energiasta tulee kivihiilestä, jota Kiinalla tuntuu olevan loputtomasti. Suurimmissa kaupungeissa näkyvyys on ajoittain muutamia satoja metrejä. Nämä alueet ovat tuskin elinkelpoisia edes lyhyellä tähtäimellä.

torstai 10. joulukuuta 2015
Turvaa ja vaaraa
Kyynisyydestä on harvoin mitään hyötyä asenteena. Yleensä se ennemminkin tuhoaa subjektiansa. Toivottavasti elämänasenteeni ei laajemmin ole kyyninen, mutta pariin asiaan suhtaudun kyynisesti; dopingiin ja tietoturvaan.
Dopingiin en mene tässä, pohdin tietoturvaa ja laajaa virustorjuntabisnestä. Epäluuloisena kirjoitan tätä tekstiä varakoneelta (Linux) , koska virustorjuntapalveluni lakkasi "suojaamasta" Windows-konettani. Minut on yritetty saada uskomaan, että maksamalla 70 euroa koneeni on turvassa viruksilta ja kaikilta pahantekijöiltä. Vaihtoehtoja ei ole. Tai on ilmaispalvelujakin, mutta ne ovat epäluotettavia. Samoin joku on saanut minut uskomaan, että Linux-järjestelmä on suojassa jopa ilman virustorjuntaa.
Kyynisyyteni kertoo, että mikään ei viime kädessä ole turvassa koneellani joka on verkossa. Tietokoneguru Petteri Järvinen puolestaan sanoo, ettei koskaan ole käyttänyt virustorjuntaohjelmia. Fiksulla käytöllä vältetään ongelmat. Tähänkin minun on vaikea luottaa.
En millään haluaisi maksaa seitsemääkymppiä amerikkalaiselle toimijalle. En ainakaan tyhjästä. Mistä tiedän saavani vastinetta rahalle? Mieluummin maksaisin pienemmän summan suomalaiselle toimijalle, mutta tiedän aiemmasta kokemuksesta että palvelun vaihtaminen voi olla yksi kauhea sotku, kun viruksentorjuntapalvelut aloittavat keskinäisen taistelunsa.
Tällaiset näkymättömät viholliset luovat käyttäjissä pelkoa. Tiedetäänhän toki, että eräs itäinen naapurimme pyrkii aktiivisesti toimimaan verkoissa eri tavoin. Verkossa varmasti on erilaisia vihollisia, joiden edessä tavalliset käyttäjät taitavat olla tosipaikan tullessa varsin neuvottomia. Maksamalla luodaan turvallisuuden tunnetta. Rituaali helpottaa oloa tuntemattoman edessä.
---
Tänään oli pilvinen päivä. Lämpötila noin 5 astetta. Valon määrä oli vähäinen, mittaushistoriani pienin. Klo 12.45 valoa oli 715 luxia. Kesällä eräänä päivänä mittasin samasta paikasta 64000 luxia. Sisäisellä valolla on käyttöä näinä aikoina, jottei valu kyynisyyteen, heh.
...
Sisäistä valoa kyllä riitti. Turha pimeydestä on masentua. Voimia aktiivisuuteen oli aivan mukavasti. Paljon ei jääty eilisestä.
Erikoisin juttu oli pienessä naapurikaupungissamme huoltoaseman kassalla. Eräs mies tuli aivan viereen sekavan oloisena aggressiiviseen tyyliin selittämään elämänkohtaloaan. Tai sellaista juopon höpöttelyä se enemmänkin oli. Olin kiireessä ja maksamisen jälkeen poistuessani hän yritti tarttua kiinni takkiini. Olisi uhritarinaansa halunnut kovaan ääneen jorista. Poistuin sukkelaan. Ulos asti hän ei kuitenkaan lähtenyt seuraamaan. Kielsi laittamasta nokkaansa toista kertaa tuohon paikkaan. Voipi olla, että toive toteutuu.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015
Upea päivä!
Tänään oli poikkeuksellisen hyvä päivä. Jaksamista riitti ja mieli oli hyvä. Jos normaalina sairaana päivänä tehoja on 2-20%, niin tänään oli 80%. Tällaisia päivä ei kovin usein tule olemaan, se on selvä. Mielellään otetaan vastaan. Kiitos!
Ohjelmaa riitti. Vaasassa tuli käytyä lääkärissä. Nyt käytiin läpi marraskuisten Turun PET-kuvausten satoa.Liikoja yksityiskohtiin menemättä tulokset olivat melko erinomaiset. Itse annoin tilanteesta arvosanaksi 9-, vaimo 8½.
Tutkimuksen kohteena olivat mm. kasvaimen ja lukuisten etäpesäkkeiden aktiivisuus eri puolella kehoa. Paras uutinen oli se, että etäispesäkkeillä ei havaittu toimintaa pään alueella. Muutenkin tuumorin harrastama puuhailu on vähäistä tällä hetkellä.
Hoito. Työkalupakissa on kolme hoitovaihtoehtoa: sädehoito, somatuliini ja sytostaatit.
Yksi pieni sädehoitoa mahdollisesti vaativa alue on olemassa. Sädehoito annetaan kymmenen kerran sarjoissa. 30 kertaa on takana aiemmilta vuosilta.
Somatuliini-niminen lääkehoito on minulle uusi tuttavuus. Turun tutkimusten perusteella siitä voisi olla hyötyä tiettyillä kasvaimen alueilla.
Lisäksi käytössä on vanha tuttu sytostaattihoito. Kahden sytostaatin yhdistelmällä on ollut erinomainen ellei peräti sensaatiomainen hoitovaste. Vaikeasti hoidettava harvinainen kasvaintyyppi on saatu kuriin. Kasvainmassa on arviolta puolittunut ellei jopa vieläkin enemmän pienentynyt. 13 kahden viikon kuuria on menty läpi myrkkyhoitoa ilman suurempia sivuvaikutuksia. Toki veriarvot heikkenivät joka kuurin jälkeen, mikä on tarkoittanut väsymystä ja uupumusta. Käsillä oleva tauko on parantanut veriarvoja.
Hoidon suunnittelussa ei ole olemassa mitään valmista kaavaa. Nyt päädyttiin kuvausten ja keskustelun pohjalta sellaiseen ratkaisuun, että seurataan tilannetta pari kuukautta kaikessa rauhassa. Tämän jälkeen kuvataan uudelleen. Muutosten perusteella katsotaan, miten uusiin hoitotoimiin ryhdytään vai jatketaanko taukoa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)