lauantai 14. helmikuuta 2015

Mahtisaari

Aivan ytimessä olen viettänyt lauantaipäivää. Jussi Halla-aho olisi marketin pihalla ja toisaalta haluaisin käydä esittämässä hänelle muutaman kommentin, mutta se taitaa jäädä. Olo vähän lagaa, kuten nuoret sanovat. Olo on kankea, hidas, kivulias ja voimaton. Lämpiäminen tapahtuu hitaasti. Aivot kuitenkin toimivat, kuten telkkari ja Linuxkin.

Katsoin aamulla pari brittidokumenttia pohjoismaalaisuudesta, jotka käsittelivät Tanskaa ja Ruotsia. Ulkopäin asiat näyttävät selkeämmiltä. Emme ehkä ymmärrä, miten monet asiat on hyvin. Se oli harmittavaa, että Suomi ei ole mukana sarjassa kolmen Skandinavian maan rinnalla. Ehkä Suomi mielletään yhä enemmän Baltian ja Itä-Euroopan rinnalle. Minusta on erittäin tärkeää, että pidämme yhteyttä skandinaaviseen arvoyhteisöön ja näemme sen rikkautena. Tästä olisin mielelläni keskustellut Halla-ahon kanssa. Emme me yksin täällä Euroopan nurkassa niin suuria tekijöitä ole.

Ykkösaamussa vieraana oli Martti Ahtisaari. Pian 78-vuotta täyttävä kansainvälisen politiikan jättiläinen on saavuttanut tietynlaisen arvovallan, mikä huokuu hänestä. Hän osaa elämänkokemuksensa pohjalta suodattaa asiat yksinkertaisiksi. "Ketään ei saa loukata!" Tässähän on kaiken inhimillisen yhteistyön ydin kaikilla tasoilla. Vasta sen jälkeen voi saavuttaa luottamusta ja  toteuttaa tavoitteita.  Sananvapaudenkin pitää mahtua tämän sisälle lähtökohtaisesti.

Mutta tässä on myös länsimaalaisuuden kipukohta. Sanavapauden nimissä katsotaan, että pitää saada sanoa ääneen tosiasioita, jotka voivat myös loukata. Näin tulee tietenkin olla, muutenhan ei voisi mitään sanoa, keskustelu lakkaisi.  Mutta jos päämääränä on loukkaaminen sananvapauden nimissä ja vielä kaupallisessa tarkoituksessa, silloin asiat ovat kääntyneet väärin päin. Häntä heiluttaa koiraa. Sen takia pidän Muhammed-pilakuvia melkoisena typeryytenä, kuten myös reaktioita niihin. 

Muuttunut tilanne maailmalla on saanut aikaan ajatuksia Suomen EU-jäsenyydestä 1990-luvulla. Nyt katsottuna Koivistolla oli loistava pelisilmä, samoin Ahtisaarella ja Aholla, jotka olivat tuolloin avainpaikoilla asioista päättämässä. Venäjän heikkous ymmärrettiin hyödyntää maksimaalisella tavalla. Umpisuomettunut Suomi raahattiin rohkesti idän karvaisesta kainalosta lännen vaikutuspiiriin. Tänä päivänä tuo ei onnistuisi mitenkään. Natoon Suomi tuskin pystyy liittymään vaikka haluaisikin. Ainakin Venäjän väliaikainen hallitsija (ilmaisu lainattu Mitro Revolta) tekisi kaikkensa sen estämiseksi.


Tanssit

Valta vaihtui lukioissa, kun uudet vanhat ottivat ohjat käsiinsä. Monissa lukioissa tätä juhlittiin vanhojen tansseilla perinteisiä tanssimuotoja esittäen. Juhlaan kuuluu pukuloisto. Sekä pojat että tytöt ovat valmiita panostamaan sekä aikaa että vaivaa vaatetukseen. Monet ovat ommelleet pukunsa itse. Eikä puuha aivan ilmaistakaan ole. Hieno perinne tämä kuitenkin on, mikä on yksi lukion kiistattomista kohokohdista penkkareiden, abiristeilyn ja ylioppilasjuhlien rinnalla. Omana lukioaikana ei kyseistä perinnettä juhlittu kovin yleisesti, joten omaa kokemusta asiasta ei ole lainkaan. Voisin kuitenkin kuvitella, että minulla olisi ylitsepääsemättömiä ongelmia oppia askeleet ja esityksissä seikkailisin pitkin lattioita jossakin naapuritilassa. Näissä peloissa piilee vanhojentanssien iso mahdollisuus. On pakko astua esiin ja mennä läpi kauhukuvien, jolloin syntyy kasvukertomuksia; pystyin sittenkin tähän. Näistä saadaan mukaan itseluottamusta moniin muihin asioihin.

Olen tänään vielä sulatellut eilistä päivää ja sen tietoja. Hyvillä mielin. Taas uskaltaa katsoa vähän eteenpäin. Mietin jopa töihin palaamista ja myös Camino palasi ajatuksiin. Vähän suuruudenhullua toki, mutta keneltäpä se on pois?

Vointi sen sijaan notkahti iltapäivällä aika pahasti. En meinannut millään päästä ylös päiväunilta. Nyt vaihdetaan kipulääketyyppiä, jolloin olon pitäisi pysyä tasaisempana läpi vuorokauden.

Läppäri rupesi ylikuumenemaan, joten varakoneeksi hankittu Linux piti kaivaa esiin. Samalla lailla se teksti tälläkin syntyy, ei epäilystäkään. Käyttökokemus on karun yksinkertainen ja asiallinen; suorastaan paras.

Sen sijaan ukko alkaa olla väsynyt. Kolme kertaa olen joT herännyt näppäimistön päältä. Taitaa siis olla aika mennä nukkumaan.

torstai 12. helmikuuta 2015

Uutta tietoa

Virallinen lääkäripäivä oli tänään. Hyvät olivat uutiset. Hoito jatkuu ennallaan vielä kolmella kuurilla. Pusketaan kasvainta ulos mahdollisimman kauas. Kuusi kuuria tuntui jo rankalta, mutta jostain kyllä löytyy voimia ja motivaatiota, kun tuloksiakin on tullut.
---
Ukrainassa päästiin laihaan sopuun. Vanhan sanonnan mukaan laiha sopu voittaa lihavan riidan. Näin tässäkin tilanteessa varmasti on.  Sopimus, joka saatiin aikaan oli kyllä laihuudessaan ennen näkemätön. Siitä oli sopimus, että oli sopimus, mutta ihan tarkkaan ei tunnu olevan selvää, mitä sovittiin ja ketkä olivat osapuolet. Tulitauko alkaa vasta parin päivän päästä. Miksi niin? Pitääkö nyt ampua ohjukset ja muut paukut ihan muuten vaan. Pitää toivoa parasta. Pahin uhka tullee venäläismielisistä kapinallisista, jotka eivät tunnu olevan oikein kenekään hallinnassa. Heillä tuntuu taisteluhaluakin olevan, mikä ei rauhansuunnitelmaa ainakaan helpota. Putinilla heihin tuskin on täyttä vaikutusvaltaa.
---
Kreikassakin neuvoteltiin viime yönä. Mitään sopimusta ei saatu aikaan. Kreikka pelaa uhkapeliä. Voi olla, että tuolla tyylillä jää vielä musta pekka käteen.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Euroa ja odotusta

Maailma pidättää henkeään tänä iltana. Päästäänkö Ukraina-keskusteluissa eteenpäin vai...Niin mikä on edes vaihtoehto, puhutaan että tämä on viimeinen mahdollisuus välttää suursota. Kukaan ei näytä kovinkaan optimistiselta, päin vastoin.

Vointi on ollut vaihteleva tänään. Välillä tulee nukuttua erittäin syvää, raskasta unta. Tuon unen jälkeen olo on pahimmilaan kivulias koko kropassa, kaikki paikat narisevat. Tällaista tuli tänään koettua. Oli aika rankkaa, mutta toipuminen onneksi tapahtui.

Sitten on sellaista kevyempää "lepotila"-unta, josta on helppo nousta. Vähän enemmän kuin torkahtelua. Esimerkiksi blogia kirjoitettaessa torkahtaa ja ruudulle ilmestyy kuusi riviä "w"-kirjainta. Tämä moodi menee päälle, jos tietää että täytyy herätä jonkun syyn varjolla, esimerkiksi kun saa lähteä kuskaamaan jotakuta. Elimistö ei mene tuolloin syvään horteeseen, vaan on heti toimintavalmiina. Epäilen, että käyttämäni lääkkeet  ovat vaikuttaneet uneen.

Tätä kirjoitettaessa CNN-kanavalla oli videohaastattelussa Alex Stubb. Aiheena oli Kreikka ja sen lainajärjestelyt. Hän puolusti jämäkästi nykyisiä järjestelyjä ja toi esiin sen, miten Suomi on ollut laajasti tukemassa Kreikkaa. Jämäkkä kansainvälisen tason esiintyminen Stubbilta. Myös Euronewsillä;llä oli tänään juttu Suomesta. Lähes kymmenminuuttisessa jutussa näytettiin, miten kaupat ammottavat tyhjyyttään asiakkaista Lappeenrannassa venäläisten ostosturistien kadottua.




tiistai 10. helmikuuta 2015

Sairaalakäynti

Aamu alkoi sairaalareissulla, siis ennalta sovitulla käynnillä. Homma menee niin, että ennen varjoainekuvausta tarkistetaan aina tietyt veriarvot. Tässä lääkärit ovat tarkkoja. Pari viikkoa vanha arvo ei riitä, joten verikoe ja kuvaus osuivat nyt samalle päivälle. Kävin laboratoriossa verikokeessa ja pääsin vähän jononkin ohi aikataulullisista syistä. Röntgenosastolle ei sitten tullutkaan tietoa verikokeistani lainkaan. Kun asiaa selvitettiin, selvisi että laboratoriosta ei saatu antaa tietoaa röntgenosastolle, koska olen eri sairaanhoitopiirin asiakkaaksi luokiteltu. Tämä ei johdu asuinpaikasta, vaan sairaanhoitopiirien keskinäisestä työnjaosta. Eli tulokset piti eka faksata (!) toiseen sairaanhoitopiiriin, josta ne piti faksata röntgenosastolle jonka jälkeen kuvat voitaisiin ottaa. Tässä vaiheessa sanoivat minulle, että tule tunnin päästä uudestaan. Onneksi oli voinniltaan hyvä aamu ja keksin kyllä tunniksi tekemistä kaupungissa. Mutta nämä tietosuojasäännökset, ketä ne palvelevat? Tosipaikan tullessa voisi potilaalle koitua riskiä siitä, että tieto ei kulje. Kuvaus saatiin tehtyä ja sen jälkeen hoitaja tunnusti, ettei tietoa toisesta sairaanhoitopiiristä ehtinyt tulla. Faksit surrasivat turhaan jossakin nurkassa. Laboratoriosta oli tieto sittenkin saatu perille röntgenosastolle kauniisti pyytämällä. Toivottvasti virkailija saa nukuttua rikottuaan säädöksiä näinkin rajusti.

Kuvauksen jälkeen ennen kotiin ehtimistäni lääkäri soitti ja kertoi alustavasti tuloksista. Kasvainmassa on pienentynyt marraskuun puolivälin krouvista, joten erittäin tyytyväinen ja kiitollinen saa olla. Oli myös tutulta lääkäriltä mukava ele päästää piinasta näin jo aikaisemmin. Torstaina saa tietää sitten jatkohoidoista enemmän. Kaksi murtumaa löytyi kylkiluista. kuten osasin arvatakin. Joulukuinen kaatuminen oli sen verran rankka tärsky.

Keskustan riski

Tämän illan teksti tulee tavallista myöhemmin, kun tuli yössä seikkailtua lentokentän suunnalla. Keli oli muuttunut reilusti plussalle, joten lumet varmaankin katoavat  lähipäivinä.  Samalla katson CNN:n suoraa kuvaa Bostonista, jossa on satanut metri lunta.

Naisväki tuli kotiin Keski-Euroopan kiertueltaan, joka oli kestoltaan pitkän viikonlopun mittainen.Sveitsiä ja Ranskaa oli kartoitettu ystäväperheen kanssa. Itsekin olisi ollut mukava olla matkassa mukana, mutta olen tehnyt päätöksen valita minimiriskin linjan. Varsinkin influenssa tuntuu olevan ärhäkkää sorttia ja hoitojaksokin on vielä tavallaan kesken kontrollitulosten puuttuessa. Aamulla onkin sitten heti kuvaus, joten yö jää lyhkäiseksi. Ei haittaa.

Keskusta yllätti vaatimalla keskioluen laimentamista. Uhkarohkeaa puuttua niinkin pyhään asiaan kuin suomalaisten juomatottumuksiin. Ainakaan vaalitempusta ei ole kysymys. Pahoin pelkään, että kannatus ei tuolla ehdotuksella nousuun lähde. Enkä kyllä asiaakaan täysin ymmärrä. Joka haluaa humaltua laimeammasta oluesta, juo sitä sitten enemmän. Toinen vaihtoehto on se, että menee viinakauppaan ja ostaa kerralla väkeviä. Seuraukset tuskin ovat paremmat.

Toki voi olla niinkin, että yhteiskunnassa on tapahtumassa muutos suhtautumisessa alkoholiin. Vuosi ilman viinaa - tyyppisiä ohjelmia on ainakin kaksin kappalein YLE:llä. Niissä pääsee tosi hyvin alkoholistin pään sisälle eläytymään sairauden tuomaan tuskaan. Ja kun taloutta niin paljon mietitään, niin alkoholihaitat ovat miljardiluokkaa, suunnilleen samaa tasoa kuin puolustusvoimien ylläpitämiseen menee.

Vointi meni oikeaan suuntaan ilman niin moneen päivään kuuluvaa hyytymistä.


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Viikonlopusta selvitty

Viikonloppu alkaa olla takana. Hengissä selvittiin. Pakko tunnustaa, että voimille otti varsinkin henkisesti.

Myrskysi yöllä, kuten oli odotettavissa. Sähköt katkesivat pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla satuin juuri olemaan vessassa, mikä teki pimenemisestä vähän huvittavankin asian. Ilman sähköä vessa on yllättävän pimeä paikka, sen verran tuli opittua.

Kaisa pärjäsi taas hienosti ampumahiihdossa. Jopa voitto olisi ollut tarjolla, mutta viimeinenkin laukaus pitäisi onnistua silloin. Miehissä tilanne on heikko. Yhtään suomalaismiestä ei mahtunut kuudenkymmenen parhaan joukkoon eikä näin ollen päässyt edes lähtöviivalle. Mäkihypyssä tilanne olisi suunnilleen samanlainen, jos harrastajia olisi yhtä paljon.

Jännittävä viikko on edessä. Tietoa tulee lisää ja syöpähoitojen jatkosta on luultavasti parempi selvyys viikon päästä.