torstai 14. marraskuuta 2013

Digitaistelu ja verinen juhla

Printteri antoi takuta kanssaan melkein neljä tuntia. Kuin isoa lohta olisi taltuttanut. Luulin, että käyttöohjeesta olisi apua asiaan. Turhaan, aivan turhaan. Printterin mukana tuli ohjekirjat sadalla kielellä, mutta yhdestäkään ei ollut paljoakaan apua.

Tarkoituksena oli asentaa ePrint-toiminto printteriin. Se tarkoittaa sitä, että printtaaminen tapahtuu sähköpostin avulla, siis eräänlainen digitaalinen faksi. Sähköpostiviesti liitteineen voidaan lähettää  mistä päin maailmaa hyvänsä ja suoraan tulostimeen. Tämä tapahtuu siis ilman johtoja tai muita asennushäsläämisiä. Houkutteleva toiminto siis.

Mutta ne puutteelliset ohjeet. Monta asiaa joutui netistä selvittämään ennen kuin tuli valmista. Piti katsoa Youtubesta videoita ja kirjautua valmistajan palveluihin, hakea verkko-osoitteita sietltä sun täältä. Toki langaton verkko teki vielä  omat temppunsa joten oli vähän huonoa tuuriakin väillä.

Digimurroksessa kaiken a ja o on laitteiden helppokäyttöisyys. Aikaa ei saa mennä koneiden kanssa häkkyröimiseen. Koneiden ja ohjelmien täytyy olla helppoja ja selkeitä. Muuten niitä rupeaa vihaamaan sielunsa pohjasta.

Mutta onhan asiassa toinenkin puoli. Se on hyvä bisnes tukipalveluille, jos ohjelmat jätetään sopivan keskeneräisiksi. Saadaan turhautuneet ja hädästä huutavat kuluttajat pyytämään apua ja maksamaan mielellään avusta. Siinäpä salaliittoteoria pohdittavaksi. Ja sitten tuo Windows. Miksi se hidastuu vääjäämättä ajan myötä ihan ittellään? Monet tulevat joko hulluiksi tai pelastautuvat mielipuolisuudelta menemällä kauppaa ostamaan uuden koneen Windowsin ohjelmistolla. Ja kassa kilisee. Mitä järkeä muuten olisi tehdä 30 vuotta kestäviä tietokoneita? Loppuisi työt monelta kiinalaiselta ja rahat amerikkalaiselta.

Mutta vielä takaisin tähän omaan sotaan. Lopputulos oli kuitenkin hyvä ja nyt on mukava printata tiedostoja vaikkapa kännykältä suoraan näpytellen. Laitoin kyllä valmistajalle asiakaspalautetta puutteellisista ohjeista.

Tänään on ollut maailmalla iso juhlapäivä. Muslimeita pidetään monesti virheellisesti yhtenäisenä joukkona. Tosiasiassa on kysymys melko hajanaisesta ja keskenään konflikteja synnyttävästä joukosta. Suurimmat suuntaukset ovat sunnit ja shiiat. Shiiat ovat vähemmistönä, heitä on noin 10-15 % kaikista muslimeista.

Tänään on ollut yksi shiioille suurimmista juhlista eli ashura-juhla. Pääjuhlaan Karbalaan on odotettu yli kahta miljoonaa pyhiinveltajaa. Kohteena on Karbalassa sijaitsevan imaami Husainin muistomerkki. Monessa maassa, jopa valtiomuodoltaan sekulaarissa Intiassa, ashura on kansallinen juhlapäivä. Ihan pienestä juhlasta ei siis ole kyse maailmalla, vaikkeivät uutiset meille asti aina kanna.

Husain oli profeetta Muhammedin tyttärenpoika, joka murhattiin vuonna 680 ja ashura-juhlassa surraan tätä tapahtumaa hyvin voimakkain elein.  Pommit ovat paukkuneet useissa itsemurhaiskuissa. Uhreja on tänäkin vuonna yhteensä ainakin toista sataa. Tämä kertoo shiiojen ja sunnien kärjistyneistä väleistä. Perinteisesti väkivaltaa esiintyy juuri ashura-juhlan aikoihin.

Ashurassa nähdään verta muutenkin, sillä monilla tapana on ruoskia ja viillellä itseään kulkueissa. Ashura kuvahaulla löytyy hyvinkin voimakkaita kuvia. Veren esilläolo on jopa niin tärkeää,  että jopa Ruotsissa kansallisella veripalvelulla on jäjestetty verenluovutustapahtumia juhlaan liittyen. Suomesssa muslimeja kaikkiaan on arviolta noin 60000 ja shiioja selvä vähemmistö. Viralliseen shiilaiseen yhdyskuntaan kuuluu vain noin 50 jäsentä, joten kovin dramaattista juhlaa Suomessa ei vielä hetkeen nähtäne.

Oma vointi ollut tänään aika vahva, ilman päiväunia on pärjännyt hyvin. Oikeastaan koko päivän olen ollut ylhäällä, mikä on harvinaista.

PS. Psykiatri Jari Sinkkonen piti GTA V-peliä lapsille haitallisena, koska siinä eläydytään erilaisiin rikollisiin ja myös sairaisiiin rooleihin (kuten psykopaatti).

Sinkkosen kommentti oli erittäin hyvä mainos pelille. Ainakin meikäläiseen se tehosi. Kiinnostuin pelistä ja päätin itsekin kokeilla rikollista uraa rinta rottingilla.  Tuo kaikkien aikojen viihdelanseeraus (miljardin dollarin myynti kolmessa vuorokaudessa, suomessakin viikossa 88 000 kpl!)  kun löytyy meidänkin nurkista. Laitoin pelin käyntiin ajattelin opetella Los Santosin kylänraittia. (oikeasti esittää Los Angelesia)

Mutta mutta...totesin kyllä samalla sekunnilla olevani tälle pelille joko aivan liian vanha tai nuori. Lähtöasetelma, jossa piti  ryöstötilanteessa osoitella aseella maassa makaavia avuttomia ihmisiä oli jo niin kuvottava, että minun kohdallani pelaaminen jäi pariin minuuttiin. Mieluummin pelailen auto- ja urheilupelejä, kuin sekaannun tällaiseen. Luulen itse asiassa, että aikuisten sielunmaailmaa nämä enemmän järkyttävät kuin lasten. Aikuinen ymmärtää elämän raadollisen ja särkyvän puolen realismin ja tuskin pystyy nauttimaan tämänkaltaisista rooleista. Lapsille nämä ovat vain käpylehmiä ja hauskaa peliä. Toki liiallisina annoksina varmasti on haittaa kenties paljonkin.

 Olisi toisaalta kiva tietää kauanko Sinkkonen itse peliä pelasi, kun tuntui sisällöstä niinkin hyvin olevan perillä.


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Hitaasti lämpiävää sorttia


Lähti hitaasti käyntiin tämä päivä, mutta lähtipä kuitenkin. Seurasin toisella korvalla ja silmällä pari tuntia tv:stä live-selostusta shakkiottelusta! Uskomatonta, että shakkiotteluun saadaan  mertarannan tauoton selostus, vaikka siinä ei mitään oikein tunnu tapahtuvan. Mutta spekuloida voi loputtamasti seuraavilla siirroilla, ottaa esimerkkejä historiasta jne. Lopputulokset sentään ovat toistaiseksi olleet pitkästyttäviä. Neljäs tasapeli tuli neljästä ottelusta.

Digitaalista maailmaa olen ottanut pohtiakseni ja sitä miten paljon maailma muuttuu internetin myötä. Erikoisliikkeiden ja monen muun kaupankäynnin siirtyminen nettiin on selviö. Tästä kirjoittelin pari päivää sitten. Ilmiöön liittyy sekin, että osa ihmisistä ei millään halua nähdä digiajan mahdollisuuksia. Kerran totesin kauppa-auton kuljettajalle, että en löytänyt aikatauluja netistä ja hän katsoi minua ihmetellen. Ei kai sitä nyt netissä kauppa-autot ole. Uskon kyllä, että näkyvyys netissä lisäisi hänenkin asiakkaitaan. Vanhukset tuskin  nettiä lukisivat, mutta esimerkiksi perheenäidit varmasti mielellään tietäisivät, milloin voisivat tehdä täydennysostoja, hakea vaippoja tai leipää myymäläautosta. Iso vaiva sopivan sivun tekeminen ei varmasti olisi.

Toinen juttu on, että siirtyykö elintarvikekauppa missä määrin nettiin. Lapsuudestani muistan, että maanantaipäivisin paikalliseen kauppaan sai soittaa kauppalistan ja pakettiautolla tavarat toimitettiin kotiin. Sinänsä nettitilaamisessa ei ole mitään aivan uutta, valinnat vain ovat netin kautta. Luulen kuitenkin, että kaupassakäynti on monille mukava rituaali joka halutaan suorittaa kaikella hartaudella. Kaupungeissa on kokeiltu valmiita perheille tarkoitettuja ruokakasseja vaihtelevalla menestyksellä. Kauppiaalle ruokaostoksissa ei luultavasti tule samanlaista etua, kuin vaikka kirjakaupan alalla, joten siitäkin syystä arvelen että se ei ideana tule menestymään lähiaikoina. Toimittamseenkin liittyy oma haasteensa. Mihinkäs maidot jätetään kesäkuumalla, jos vastaanottaja ei satu olemaan kotosalla.

Lotus on ilmeisesti keksinyt käyttää suomalaiskuljettajia, koska heille ei tarvitse maksaa palkkaa. No ei sentään, hieno tilaisuus avautunut Heikille. Valitettavasti en uskalla odottaa Heikiltä menestystä kahdessa viimeisessä kisassa. Näin siitä huolimatta, että hän on erittäin nopeasti oppiva kuljettaja. Itse olen oikein positiivisesti yllättynyt jokaisesta pisteestä, jotka hän saavuttaa.

Amerikan vävyt näytillä

Tänään oli ihan ok päivä. Paljon oli tapahtumia pienelle ihmiselle iltaan asti

Telkkarista tulee ohjelma, jossa amerikan pojat tulevat Suomeen tutustumaan suomalaisiin naisiin. Formaatti on niin hyväntuulisen maalainen, että se luultavasti on alkuperältään suomalainen. Rauhallisesti etenevä sarja on ehtinyt vaiheeseen, jossa amerikan vävyt ovat tulleet Suomeen. Jokaisella on neljä morsianehdokasta ympärillään ja nyt he ovat tutustumassa miesten vanhempien kotiseutuihin ja myös itse vanhempiin. Vanhemmat saavat sanoa oman näkemyksensä asioihin. Miehet ovat siis alkuperältään suomalaista sukujuurta. He ottavat samalla tuntumaa suomalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Tyypillisiä amerikkalaisia he ovat siinä mielessä, että ovat tavattoman arkoja puhumaan suomea. Hyvääntuulisessa sarjassa kesä on vahvasti läsnä ja siksikin sitä on ihan kiva katsoa syksyn iloksi. Amerikansulhot ovat sopivan tavallisen oloisia, kuin suomalaisia fiksuja poikamiehiä. Suomalaisnaisia ei puolestaan tarvitse kielitaidon osalta hävetä ollenkaan. Useimmat heistä ovat asuneet pitkään ulkomailla, joten englannintaito on kohdallaan. 

Harmi on se juttu, että läppärin näyttöön on keskelle ilmaantunut kahdentoista cm:n raita, josta ei näy mitään eli pahimmassa tapauksessa tässä joutuu miettimään uuten laitteen hankintaa. Mutta sehän on kuitenkin vain sitä maallista mammonaa. 

tiistai 12. marraskuuta 2013

Digiaika osa I

Uusi viikko saatiin mukavasti käyntiin. Aurinkokin näyttäytyi tuossa iltapäivästä. Neljän aikoihin alkaa hämärtää jo aivan tosissaan, sitä ei vielä oikein edes tajua, miten päivä on jo lyhyt.

Yöunet olivat tainneet jäädä lyhkäisiksi, kun nukahdin lepotuoliin kahdeksi tunniksi heräten vasta kun väkeä alkoi lappaa koulusta.

Lääkäri soitti Nikolain kaupungista ja kertoi uusimmista labratuloksista. Veriarvot olivat kohdillaan, joten sai huokaista helpotuksesta. Seuraava kuvaus on kolmen kuukauden päästä, joten sydän syrjällään mennään taas siihen saakka. Elämä on tarpeeksi jännittävää, mutta kivaa niin kauan kun tulee edes kohtuullisia tuloksia. Mutta siihenkin täytyy osata varautua, että seuraavalla kerralla tulokset voivat olla muuta kuin mitä toivoisi.

Paljon on tullut mietittyä digitalisoitumisen vaikutusta lähitulevaisuuteen ja oikeastaan mitä se on jo nyt. Yhtenä lähtölaukauksena pohdinnoille oli lukiolaisten oppikirjahankinta viime viikolla. Kaksi kirjaa piti ostaa kirjakaupasta, mutta kaupungista ei löytynyt ainoatakaan kappaletta kummastakaan. Olivat loppuneet kesken. Kirjakaupat väittivät, että kysyntä oli yllättänyt heidät totaalisesti. Itse en millään nielaise tuota väitettä. Pari vuotta sitten en muista, että vastaavia tilanteita olisi ollut. Silloin kirjakaupat vaan pitivät suurempaa varastoa, näin uskaltaisin olettaa. Asiakkaana pistää vihaksi ajaa 40 km ja saada eioota. Kirjakaupassa painotetaan ajoissa olemista, mutta eihän se lisää kirjojen määrää yhdelläkään. Ja lukiolaiset pelaavat viime hetkeen kurssivalinnoissaan ja myös käytettyjen kirjojen markkinat käydään huolella läpi ennen kuin lähdetään kirjakauppaan. Antaessani palautetta asiasta, totesin että seuraavalla kerralla todennäköisesti taidankin hankkia kirjat netistä suoraan kotiin.

Siinäpä se. Netistä hankkiminen on muuttanut maailmaa paljon. Mieluummin toki olen ihan oikeassa kirjakaupassa selailemassa ihan oikeita kirjoja. Muuta en varmaan tekisikään. Mutta valikoimat rajoittuvat valitettavasti lähinnä uutuuksiin ja tiettyihin vanhoihin klassikoihin. Pokkareita toki näyttää olevan kirjakaupassa aika mukavasti, mutta niitä on myös marketeissa, jopa huoltoasemillakin. Netistä sen sijaan löytää mitä vaan. Ulkomaankieliset ovat ymmärrettävästi paremmin siellä. Käytettyjen kirjojen markkinat ovat netissä myös tosi hyvät.

Mihin siis kirjakauppoja enää tarvitaan? Uskon, että niillä on vielä pitkään tietty merkityksensä, mutta silloin niiden pitää toimia hyvin. Jos halutaan palvella vaikkapa lukiolaisia, kirjoja pitää hankkia riittävästi varastoon, niinkuin ennen on tehty. Asiakas ei nykypäivänä montaa turhaa reissua tee. Erikoisliikkeiden haasteet ovat yksi digi-aikakauden seuraus, niitä seurauksia on paljon muitakin ja aion palata niihin tarkemmin myöhemmin, koska kysymys on tosi isosta murroksesta, jossa pitää olla valveilla.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Isänpäivä

Isänpäivä on juhlapäivistä yksi mukavimmista, koska se perustuu ihmisten välisiin merkityksiin. Se ei ole vain isän oma ja yksityinen juhla, kuten vaikka synttärijuhla on synttärisankarin oma juhla. Isänpäivässä juhlitaan sitä mitä läheiset ihmiset merkitsevät toisilleen ja ovat jo tähän saakka merkinneet vuosien ja vuosikymmenten aikana.

Isänpäivään liittyy monenlaisia tuntemuksia. Ensimmäinen on tietenkin kiitollisuus siitä, että on saanut ihmiset lähelleen, on saanut isän viran kannettavakseen tai on saanut isän lähelleen. Toisaalta ihmissuhteet ovat harvoin totaalisia menestystarinoita tai ainakin niihin kuuluvat vajavaisuus ja epäonnistumiset. Niin isänkin roolissa. Tappioita tulee ja usein on vikapää nähtävissä eteisen peilissä.

Ja silti on lohdullista, että hankaluuksistakin yleensä selvitään kohtuullisilla kolhuilla ja matka jatkuu eteenpäin.  

Oma vointi on ollut kohtuullisen hyvä ja päivässä ollut paljon rentoa oleilua.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Huvittavasta ihmelapsesta maailmanmestariksi?

Perhesynttäreitä tuli tänään juhlittua mukavissa tunnelmissa. Muuten tuli oltua aika rauhallisissa tunnelmissa eilisen koheltamisen ja rellestämisen jälkeen. Kerrostalon kolmanteen kerrokseen tosin tuli kiivettyä ilman että keuhkot halkesivat hengästyksestä tai reisistä olisivat paukut loppuneet. Kunto on mennyt tosi paljon eteenpäin siitä mitä ollut. Ei siitä ihan pahasti mieltänsä osaa pahoittaa.

Hauskaa oli katsoa vanhaa dokumenttia shakkiprinssi Magnus Carlsenista, jossa hän  13-vuotiaana voitti Anatoli Karpovin ja pakotti Garri Kasparovin tasapeliin. Oli naurussa pitämistä, kun ihan tavallisen näköinen pojankloppi noin ohimennen laittoi nippuun alansa suurimmat. Harvemmin esille tuleva knoppi puolestaan on, että Carlsen on asunut vuoden lapsuudestaan Suomessa Espoossa.

Nykyään shakin Mozart on 22-vuotias ja on saavuttanut kaiken paitsi maailmanmestaruuden. Hän on ollut maailmanrankingin ykkösenä vuodesta 2010 ja saavuttanut ME-pisteet. Hän on voittanut pikashakin maailmanmestaruuden ja lukuisia kovia turnauksia. Ehdokasotteluista hän on kieltäytynyt sen vuoksi, että järjestelmä on ollut vanhaa mestaria suosiva ja sääntöjä on muutettu kesken karsinnan.

Nyt kuitenkin jotakin on muuttunut. Tänään alkoi kahdentoista ottelun MM-turnaus Intiassa. Vastassa on Vishy Anand ja ensimmäinen peli meni tunnustellessa. Tuloksena tasapeli kuudessatoista siirrossa. Mikään unelma-alku tämä ei Carlsenille ollut, sillä hän sai aloittaa valkoisilla.

En tiedä toivonko voittoa ja mestaruutta Magnus Carlsenille. Olisi jotenkin traagista saavuttaa kaiken mahdollisen jo 22-vuotiaana. Aivan kuin elämä tulisi valmiiksi liian nuorena. Ihmisen ei ole hyvä menettää unelmiaan edes saavuttamalla ne. Täytyy olla jotakin, jota voi haaveilla ja jota kohti pyrkiä.  No toisaalta tietenkin on niin, että ihmisen oma tehtävä on määritellä elämänsä mielekkyys.

Kasparovista tuli aikanaan maailmanmestari 22-vuotiaana. Hän piti sitä hallussaan 15 vuotta. Sittemmin hän on kokeillut siipiään politiikassa oppositiojohtajana, mutta Venäjällä oppositiota ei ole aina niin kiva edustaa. Niinpä viimeisin tieto kertoo Kasparovin hakevan Latvian kansalaisuutta. Siirto ruudusta toiseen.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Tietämisen oikeutta ja iloa.

Tänään työ imaisi meikäläisen mukaansa täysin. Liittyy pieneen projektiin, jota olen tekemässä työpaikalle. Olen rakentanut tieto-opin kurssia nettiin. Kurssilla käsitellään tiedon ja tieteen olemusta. On mahtava huomata, että voimia välillä on näinkin hyvin ja että keskimääräinen vointi on mennyt yhä parempaan. Lämpimällä syksyllä on ehdottomasti ollut oma osuutensa.

Wikipedian perustaja Jimmy Wales oli televisiossa haastateltavana. Hänestä ei ole tullut nettimiljardööriä, mutta hän on muuttanut maailmaa harvinaisen paljon. Voidaan sanoa, että hän on tuonut tiedon ihmisten saataville.

Wikipedia on aikamme upeimpia ilmiöitä, internetin ehdottomia helmiä. Tieto on tullut kaikkien ulottuville eri kielillä. Kahvipöydässä, jos tulee vastaan asia jota ei tiedetä, niin kännykästä otetaan Wikipedia esille ja minuuteissa asia on selvinnyt. Tämä on demokratiaa parhaimmillaan.

Kauas on tultu siitä, kun Martti Luther vaati Raamattua kansalle luettavaksi eri kielillä petollisten paavien sensuurin takaa. Kansankieliset Raamatut olivatkin pitkään katolisen kirkon indexissä eli kiellettyjen kirjojen luettelossa. Index lakkautettiin 1960-luvulla ja puoli vuosisataa sen jälkeen ihmisten mahdollisuutta saada tietoa ei näytä estävän mikään. Tästä iso kiitos Wikipedialle. Se on sitten toinen juttu, että samassa Kirjassa kerrotaan tiedon seurauksista. Tuskaakin se monesti lisää. Kaikkea ei ole kiva tietää.

Abu Dhabissa Ruotsin 1996-syntyneet pojat hankkivat MM-pronssit kaulaansa. Lajina on siis jalkapallo. 4-1 voittivat Argentiinan, mikä toi ensimmäisen mitalin ikinä Ruotsille U17-ikäluokassa. Erityisesti lämmittää se, että kaksi vuotta sitten Suomen pojat pelasivat aivan tasaisia otteluita samoja ruotsalaisia vastaan. Kolme poikaa oli omastakin joukkueesta tuolloin mukana nuorisomaajoukkueessa. Mahtava ajatella, että näinkin lähellä voidaan olla maailman absoluuttista kärkeä. Treeniä, onnea ja sitkeyttä, niin kaikki on jatkossa pojille mahdollista. Tietenkin taustat ja olosuhteet täytyvät olla kunnossa, mutta niinhän ne täällä tällä kertaa ovat.