Tänään filosofi Pekka Himanen työryhmä julkaisi loppuraporttinsa kestävän kasvun mallista. Raportti on herättänyt paljon puhetta jo ennen julkaisuaan ja enimmäkseen muusta kuin sisällöstään. Raportin lyhyt arvio löytyy alla olevassa linkistä.
http://leostranius.fi/2013/11/arvio-pekka-himanen-ja-manuel-castells-kestavan-kasvun-malli-loppuraportti/
Professorit ovat olleet kilvan moittimassa raporttia epätieteellisyydestä ja heppoisuudesta. Kovin paljon ei ole kehuja tullut vastaan. Tutustumatta raporttiin tulee väistämättä mieleen, että onkohan nyt astuttu jonkun varpaille, kun niin kovasti ollaan lyttäämässä toisen tekemää työtä.
Himanen on Esa Saarisen aikanaan esiin nostama junnufilosofi, joka väitteli tohtoriksi jo 20-vuotiaana, Suomen nuorimpana siihen saakka millään alalla. Silloin jo oli puhetta siitä, että Himaselle siloiteltiin vähän liiankin kanssa tietä merkkipaalun saavuttamiseksi. Liekö tässä jo ollut professoireille aihetta kiristellä hampaitaan ja kun Kataisen tökerö menettely lipsahti julkisuuteen hintoineen päivineen, oli soppaan saatu ainekset.
Himasta vastaan on sanottava yksi asia. Sokratesta pidetään filosofian isänä. Hänen lähtökohtanaan olivat tinkimätön pyrkimys viisauteen, totuuteen ja hyvyyteen. Vastapuolena olivat "sofistit", jotka pyrkivät voittamaan väittelyt keinolla millä hyvänsä ja ottivat opetuksesta vastaan rahaa. Sokrates oli hyvin tarkka siitä, että ei sorru ahneuteen. Hän ei ottanut rahaa opetuksestaan. Himanen ei tainnut tässä asiassa aivan yltää Sokrateen tasolle.
Mitä olen referaatteja lukenut, Himanen on varmasti oikeassa monessa asiassa. Pitäisi miettiä miten luodaan hyvinvointia eikä pelkästään sitä, miten pahoinvointia vältetään. Siis huomio positiiviseen. Yhteiskunnassa on ihanteeksi nostettu sekulaari materialismi, joka suhtautuu tympeästi henkisiin arvoihin ja auktoriteetteihin. Tästä on tutkimuksellista näyttöä paljonkin ja muutos on viime vuosina ollut erikoisen nopeaa.
Arvomaailmaa pitää ravistella hereille, mutta se on aika hankalaa. Mukavuusalueella on niin kiva olla. Vasta isompi kriisi voi herättää. Näin ainakin pahoin pelkään. Toki nyt on saatu aikaiseksi taloudellista kriisitietoisuutta, mikä on hyvä asia. Mutta liikaa on opittu, että yhteiskunnan pitäisi aina tulla avuksi kun yksilöllä on paha olo. Omaa tervettä vastuuta kaivataan lisää ja sieltä nousee autettisen elämän eväät. Elämänrohkeutta tarvittaisiin lisää. Rohkeutta onnistua ja epäonnistua, näitä asioita käsittääkseni Himanen peräänkuuluttaa. Tarvitaan myös rohkeutta ajatella asioita uudelleen, kriisit ovat hyviä mahdollisuuksia siihen.
Koulutettu väestö pystyy ymmärtämään ja käsittelemään asioita monipuolisesti. Siinä on Suomen voimavara. Aivan mitä tahansa soopaa ei olla valmiita uskomaan. Löytyy kykyä tärkeään asiaan eli kriittisyyteen; sehän nyt nähtiin professorienkin osalta. Lyttäämistä sanotaan heikoksi kritiikiksi ja se on vielä aika helppoa. Vahva kritiikki on sitä, että kerrotaan miten asiat olisivat paremmin. Tämä on vaikeampaa ja tätä en kuullut professorien puheesta juurikaan. Tätä Himanen kuitenkin yritti ja siitä hänelle pisteet.
Sitten vielä yksi asia. Jokaisessa menestysjoukkueessa tarvitaan hyviä visionäärejä ja hyviä toteuttajia. Hyviä soittajia kyllä löytyy, mutta hyviä biisintekijöitä kuten Tuomas Holopaisia on vähän. Ilman hänen tekemiään kappaleita Kiteen orkesterista ei oltaisi koskaan kuultu ulkomailla mitään vaikka heillä olikin erinomainen ja omaperäinen laulaja. Hyviä futaajia löytyy tuhansia, mutta pelin näkijöitä, Pirloja ja Litmasia on harvassa, jotka pystyvät hahmottamaan peliä eteenpäin. Toki tarvitaan näitä huipputaitavia solistejakin, Zlataneita tai Messejä toteuttamaan maalinteon. Apple voitti Nokian. Applessa uskallettiin olla rohkeita, katsoa tulevaisuutta uudella tavalla. Nokiassa mentiin vanhoilla tulilla, joista olisi voinut saada paljon enemmän irti, mutta visionäärisyys puuttui. Nukuttii onnen ohi. Takkiin tuli.
Suomikin tarvii hullut visionäärinsä eli isoista saappaista on kysymys. Onko se Himanen vai joku muu, sen aika näyttää. Hyvä joukkue tarvitsee hyökääjiä ja puolustajia. Suomalainen jalkapallo tuottaa lähinnä hyviä keskuspuolustajia, jääkiekko maailman parhaat maalivahdit. Kylmäpäisyyttä ja johtajuutta siis ainakin riittää. Toivottavasti yhteiskunta ei ole samassa tilassa, vaan lötyisi myös niitä rohkeita ja taitavia hyökkääjiäkin ja ennen kaikkea luovia pelinrakentajia.
torstai 7. marraskuuta 2013
Tieto-oppia
Päivä toi pohdittavaa pienellä varoitusajalla. Uusia mahdollisuuksia aukeaa. En halua avata tarkemmin, mutta sen verran voi sanoa että terveydestä ei tällä kertaa kysymys.
Tänään on tullut opiskeltua filosofiaa. Yritän opetella tykkäämään tietoteoriasta. Ei ollut vielä kovin vaikeaa, vaikkei suosikkejani olekaan.
Olo on ollut taas parempi. Yöllä meni nukahtaminen myöhään ihan vaan sen takia, etten saanut aikaiseksi nukahtaa. Oli kiva vaan valvoa ja kuunnella yön hiljaisuutta. Höh.
On spekuloitu Kimin kolaria viime kisassa. Tekikö sen tahallaan? Itselle tuli mieleen heti nähtyäni tilanteen tarkemmin, että tahallisesta kolarista oli kysymys. Talli oli tehnyt Kimin elämän niin paljon vaikeaksi, että melkein ymmärtäisin moisen käytöksen. Vuosi ilman palkkaa, haukut sekä sääntöjen vastainen auto aika-ajoissa ovat omiaan laskemaan fiilistä. Toivottavasti jatkossa asiat paremmin.

tiistai 5. marraskuuta 2013
No, voi Googlea
Ärrrr.. Eilen kehuin Googlea. En tainnut kehua tarpeeksi, tai sitten kehuin aivan liikaa. Nyt se sitten jumpitteli niin paljon, että kadotti tämän päivän tekstit.
Lyhyesti sen verran, että tuli tehtyä pyhiinvaellus Kyläkauppaan. Siellä paikassa on aina ollut mukava käydä vaikka vain pyörähtämässä. Niin nytkin. Vointi ollut tänään oikeinkin hyvä.
Lyhyesti sen verran, että tuli tehtyä pyhiinvaellus Kyläkauppaan. Siellä paikassa on aina ollut mukava käydä vaikka vain pyörähtämässä. Niin nytkin. Vointi ollut tänään oikeinkin hyvä.
maanantai 4. marraskuuta 2013
Ei hullumpi päivä
Googlen palvelulla tässä blogia kirjoittelen. Mielelläni sen teen, koska tänään kerrottiin hyvä uutinen. Google tekee jätti-investoinnin Suomeen, tarkemmin Haminaan. Mukava, että tällaisiakin uutisia tipahtelee lähes viikottain. Vaikka paljon työpaikkoja menetetään, uusia tulee tilalle. Ja se on mahtavaa, että ulkomaalaiset toimijat valitsevat nimenomaan Suomen. Ei tämä aivan auringonlaskun maa vielä ole.
MTV3 on uudistanut ilmeensä. Hassultahan se näyttää, mutta parin viikon päästä uudistusta tuskin edes muistaa.
Päivä on ollut aktiivinen ja hyvävoimainen. Aamulla tuli nukuttua pitkään, mikä antoi päivälle hyvän pohjan.

Omaisten kova vastuu
Päivä sujui hyvissä voimin. 6.5 km tuli vielä illalla käveltyä. Hyvillä mielin pääsee aloittamaan uutta viikkoa.
Venäjällä presidentti on allekirjoittanut lain, jonka mukaan terroritekoihin syyllistyneiden omaiset vaaditaan korvausvastuuseen. Kovasti taistellaan terrorismia vastaan ja olympiakisojen turvallisuus halutaan varmistaa. Mutta yleensä on totuttu siihen, että lain rikkojaa rangaistaan, ei syyllisen omaisia. Tuo melkein jo mieleen verikoston, Siinä mielessä vaikuttaa täysin mahdottomalta lailta, vaikka joku on sanonut että venäjällä mikään ei ole mahdotonta.

lauantai 2. marraskuuta 2013
Pyhäinmiestenpäivä.
Otsikossa käytettyä nimeä ei poliittisesti epäkorrektina juurikaan enää käytetä. Eikä sille taida liioin olla teologisia perusteluja. Perinne sinänsä elää vahvana. Amerikoissa kummitusjutut ovat sekoittuneet halloween-juhlaan. Syödään pahanmakuisia karkkeja ja laitetaan kurpitsahattu päähän. Meillä Suomessa hautausmaa on pyhänpäivän iltana vaikuttava näky, vaikka maa olisikin vielä musta. Tuhannet kynttilät tuovat valonsa pimeyteen ja herättävät matkamuistoja riemuitsevan seurakunnan jäsenten kanssa.
Rento päivä ollut tänään. Oli mukava puuhata yhdesssä ja tehdä lego-animaatioita. Nähdessään lopputuloksen viisivuotias oli haltioissaan, kun lego-ukot liikkuivatkin itsestään.
Voinniltaan kohdalle osui taas parempi päivä. Ei isommin moittimista, joskaan aikaan en juurikaan mitään merkittävää saanut.

perjantai 1. marraskuuta 2013
Verotiedot esillä
No nyt on menty sitten tiukasti maan myötäisesti, tai enimmäkseen oltu paikallaan. Olo ei ole ollut niin hyvä kuin tässä viikolla aiemmin.
Palkkatiedot ovat tänään tulleet julkisiksi ja niistä on tarnaa rittänyt. Kalle Isokallio ehdotti, että listat pitäisi tehdä siten, että järjestys olisi veronmaksun (ei tulojen) perusteella. Silloin listat olisivat mielekkäämpiä. Samaa mieltä. Silloin muistettaisiin, että rikkaat maksavat todella paljon veroa ja palvelevat siten yhteistä hyvää. Kimi Räikköselle olen joskus tainnut vähän irvaillakin siitä, että hänellä ei ole varaa maksaa veroja Suomeen.Tänään kerrottiin, että hän on tänä vuonna saanut 0 euroa palkkaa. Silloinhan ei veroa ei tietenkään voi maksaa. Erityismaininnan ansaitsee saksalainen lääkeyhtiö Bayer, joka on Suomen toiseksi suurin yhteisöveromaksaja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)